Makumatka tekee lähiraaka-aineisiin tutustumisesta helppoa
Miltä kuulostaisi tapa tutustua uusiin lähituotteisiin ilman aikaa vieviä myyntikierroksia, kiireisiä tapaamisia ja ylimääräistä säätöä?
Entä jos tuote pääsisi suoraan sinne, missä sen toimivuus todella ratkaistaan – eli ammattikeittiön arkeen?
Makumatka on toimintamalli, joka tuo paikalliset raaka-aineet ja tuottajat suoraan ammattikeittiöihin. Makumatka tekee uusien tuotteiden testaamisesta helppoa, joustavaa ja hyödyllistä niin tuottajille kuin ammattikeittiöillekin.
Makumatka syntyi aidosta tarpeesta
Makumatka-malli kehitettiin Lähituotteilla makua lautaselle –hankkeessa. Sen tavoitteena oli tuoda oman maakunnan lähiraaka-aineet lähemmäs pohjoissavolaisia ammattikeittiöitä: lisätä tietoa ja tunnettuutta paikallisista tuottajista, tuotteista ja raaka-aineista sekä tarjota mahdollisuus niiden konkreettiseen kokeiluun ja maistamiseen. Hankkeen aikana havaittiin, että paikallisten tuottajien tarjonta ei aina ollut ammattikeittiöille tuttu tai helposti löydettävissä, mikä osaltaan vahvisti Makumatka-mallin tarvetta ja merkitystä.
Lähtökohtana oli ammattikeittiöiden arki: lähituotteet vietiin suoraan paikan päälle, eikä keittiöiden tarvinnut käyttää aikaa lähituotteiden etsimiseen.
Hankkeen aikana toteutettiin useita Makumatkoja eri teemoilla. Teemoina olivat esimerkiksi lounastuotteet, jäätelöt, pikkujouluihin tai hotellin aamupalalle sopivat tuotteet sekä tilausravintolatuotteet. Makumatkojen kautta paikallisten tuottajien raaka-aineet löysivät tiensä ammattikeittiöihin eri puolilla Pohjois-Savoa. Hankkeen Makumatkat synnyttivät uutta yhteistyötä, kohtaamisia, keskusteluja ja kehitysideoita.

Näin Makumatka toimii käytännössä
Makumatkassa tuottaja tai elintarvikeyritys kokoaa tuotekassin, joka sisältää
- tuotenäytteitä
- tietoa tuotteista ja niiden valmistajasta
- tarinan tuotteiden taustalla
Tuotekassi toimitetaan suoraan ammattikeittiölle, jossa tuotteita testataan omassa työympäristössä ammattikeittiön omaan aikatauluun sopivalla tavalla. Arjen keskellä tuotteiden toimivuus tulee aidosti esiin. Tuotetestauksen jälkeen ammattikeittiö antaa palautteen suoraan tuottajalle. Palaute voidaan kerätä lomakkeella tai puhelimitse.
Parhaimmillaan Makumatka johtaa siihen, että tuote päätyy osaksi ammattikeittiön valikoimaa tai sitten tuote kehittyy saadun palautteen ansiosta entistä paremmin ammattikäyttöön sopivaksi.


Makumatkan hyödyt tuottajalle
Makumatka tarjoaa tuottajalle konkreettisen ja vaikuttavan tavan esitellä tuotteitaan. Sen sijaan, että tuotteesta vain kerrotaan, se pääsee todelliseen käyttöön ammattikeittiössä.
Tuottaja saa
- rehellistä ja käytännönläheistä palautetta
- arvokasta tietoa ammattikeittiöiden tarpeista ja toiveista
Nämä tukevat tuotekehitystä ja auttavat vastaamaan paremmin ammattikäytön vaatimuksiin.
Samalla Makumatka toimii tehokkaana markkinointikeinona. Kun tuote ja sen tarina jäävät keittiön mieleen, se voi johtaa uusiin asiakkuuksiin ja yhteistyöhön joko heti tai myöhemmin.
Makumatkan toteuttaminen on yksinkertaista
Tärkeää on
- sopia etukäteen tuotenäytteiden toimitusajankohta ammattikeittiön kanssa
- varata aikaa palautekeskustelulle tuotetestauksen jälkeen
Maistaminen jättää vahvan muistijäljen, ja suora keskusteluyhteys rakentaa luottamusta. Yhteistyöstä syntyy tarina, joka tekee tuotteesta ja lähiruoasta merkityksellistä.
Miksi ammattikeittiön kannattaa lähteä mukaan Makumatkalle?
Ammattikeittiöille Makumatka on vaivaton tapa tutustua uusiin tuotteisiin ja tuottajiin.
- Tuotteita ei tarvitse etsiä erikseen
- Aikatauluja ei tarvitse sovittaa myyntikäynteihin
- Tuotetestaus tapahtuu silloin, kun se sopii ammattikeittiön omaan arkeen
Ammattikeittiö voi
- arvioida tuotteiden toimivuutta omilla resepteillään ja prosesseillaan
- kertoa suoraan tuottajalle omista tarpeistaan
Samalla lähituotteiden käyttö tukee vastuullisia hankintoja tuo keittiöille kilpailuetua – paikallisuus, laatu ja tarinat sekä ruoan alkuperä kiinnostavat asiakkaita.
Yhteistyö ei pääty ensimmäiseen maistoon
Vaikka ammattikeittiö ei heti tekisikään tilausta, Makumatka ei ole turha. Yhteydenotto tai ajankohtainen tarve voi syntyä myöhemmin ja johtaa yhteistyöhön oikealla hetkellä.
Jälkimarkkinointi on tärkeä osa Makumatka-kokonaisuutta. Muista muistuttaa olemassaolostasi säännöllisin väliajoin!
Ota Makumatka-malli rohkeasti käyttöön!
Yhdessä rakennamme toimivampaa yhteistyötä ja vahvempaa paikallista ruokaketjua.
Kuvaesimerkki 3-osaisesta, tuotekassin mukaan tulevasta esitteestä. Esite on kaksipuoleinen.


Lähituotteilla makua lautaselle -hankkeessa parannetaan paikallisen ruuan saatavuutta ammattikeittiöille, edistetään paikallisen ruuan menekkiä ja autetaan pohjoissavolaisia ruoka-alan toimijoita verkostoitumaan paremmin. Tavoitteena on lisätä yritysten ymmärrystä oman toiminnan vastuullisuudesta ja kestävyydestä. Hanke on saanut EU:n maaseuturahoitusta.
